u/pylykaka

Ensiksi sanon, että tiedostan tämän olevan turhamaista valittamista, mutta koittakaa ymmärtää.

Lapsi on siis eskarissa, joka on hänen entisen päiväkodin tiloissa. Jo päiväkodissa ollessa kiinnitin huomiota, että äitienpäiväksi tuli kortti, mutta isänpäiväksi tehtiin kortti, askartelu ja lisäksi joku muu käsityö, esim. avaimenperä. Eli äidille yksi juttu, isälle kolme. Ja tämä toistui joka vuosi, mitä lapsi oli päiväkodissa.

Tänä vuonna eskarissa oli taas isänpäivänä kortti, rannekoru ja parkkikiekko. Nyt äitienpäivä lähestyy ja eskarissa ei ole tehty yhtään mitään. Kyselin vähän lapseltakin, niin eivät ole tehneet.

Olenko minä täysi turhamainen idiootti, kun koen tämän loukkaavana? Jotenkin tulee olo, ettei äitienpäivää (ja äitejä) nähdä yhtä tärkeänä, kuin isänpäivä. Sinänsä tyhmää valittaa, kun elämässä on suurempiakin huolia, mutta en voi mitään, että mieltä painaa. Ja ymmärrän, että kevät ja eskarin loppu on kiireistä aikaa ja siellä on muutakin mietittävää.

Okay, hear me out. I have one child and I'm a single mom, her father is completely out of the picture. I've said for years that she'll be my only child. I've had some baby fevers a few times, but I've stayed rational about my decision.

However, lately, I've felt like I would want another child. But I've realised that I don't want to be "the mom". I don't want to be the pregnant one. I don't want to be the one giving birth and doing the breastfeeding. I want to be "the dad". I know that sounds stupid, but the thought of being a mom feels exhausting and painful. I could easily be the dad though. The one that helps the mom through the pregnancy and birth. The one who takes care of the baby so the mom can rest.

I don't know if anyone understands what I'm saying and I'm not sure if I know either. But this is a weird and complicated feeling.