Sad beige (rant?)…
Tää on aihe mikä voi sohaista virtuaalista ampparipesää, mutta mun on pakko, siis PAKKO purkaa tätä johonkin! Tätä näkee valitettavasti enenevissä määrin somessa niin vaikuttajilla kuin taviksillakin.
Tietenkin kaikki saa sisustaa kuten haluaa ja pukeutua ja pukea lapsensa kuten tahtoo, mutta mun mielestä siinä vaiheessa tää ilmiö lähtee menemään pikkasen yli, jos lapsilla ei ole yhtäkään värikästä lelua tai tavaraa suurinpiirtein koko kodissaan..
Lisäksi kun kaikki vaatteet koko sisävaatteista sukkiin, kenkiin, pipoihin ja ulkovaatteisiin on mitäs muutakaan kuin BEIGEÄ. Jos oikein hurjaksi ruvetaan, niin ehkä hiekanharmaata!
Otetaan vaikka esimerkiksi eräskin somevaikuttaja ketä seuraan; hän on yhdistänyt näppärästi jopa miehensä mukaan sisustukseen ja täten miehelläkin on aina somekuvissa vain beigen sävyn jokaista variaatiota aina asusteista puhelimen suojakuorta myöten vaatteisiin ja kenkiin.
Koti on toki lähes kodinkoneita myöten ”hillityn” beige: matot, sohvat, pöydät, sisustusesineet, päiväpeitot, siis KAIKKI, varmaan viherkasvitkin jos mahdollista olisi. Beigetetty on jopa 2-5v ikäisten lasten huoneet kaikkine tavaroineen ja leluineen, ja se onkin asia mikä tässä itsellä varsinkin äiti-ihmisenä ihmetyttää ja ottaa myös ehkä hieman päähän.
Samoin se , että koko koti mukaanlukien lastenhuoneet ovat ULTRASIISTIT.
Herää vaan kysymys; onko lapsilla oikeasti tilaa elää vapaasti ja olla aidosti lapsia sotkuineen kaikkineen tässä sad beige-sisustus-somekuplassa, jota päivitetään someen ahkerasti samalla eri yrityksiä promoten?
Itse olen yhden lapsen yh ja kädet on täynnä eläväisestä elämästä ainakin ihan jo näinkin. Siksi ihmettelen aidosti miten somettajavanhemmat, varsinkin ahkerat sellaiset, yhdistävät tuohon kaikkeen vanhemmuuden toimivasti.
Ja sitten tuohon sad-beige-sisustukseen palaten.. Itsehän sisustajana rakastan värejä ja erilaista sisustusta, teen paljon kaikennäköistä itse. En todellakaan halua että koti muistuttaa sairaalan odotushuonetta beigen häivähtävien sävyjen kaikkialla vaanien näin karrikoidusti sanoen.
Miten sellaisen, sad beige-ympäristön lapsi voi oppia esim. värikkäillä leluilla leikkimisen, muovailuvahalla ja maaleilla sotkemisen, yms normaaliin elämään kuuluvaan sotkun tuomia tärkeitä asioita?
Itselläni on OCD ja olen silti mennyt elämässä lapsi edellä vaikka on oltukin välillä kahvipavut ja suolat sekoitettuna muovailuvahaan kattilassa tiskialtaalla, so what. Leikki on se mikä on lapselle tärkeää ja sen näkymistä kodissa ei kuuluisi piilotella tai hävetä.
Samoin muistot leikeistä vanhempien/vanhemman kanssa merkitsee lapselle enemmän kun arvata saattaa varsinkin jos on lapsi kenellä ei ole sisaruksia. Omalla kohdalla esimerkiksi ei sellaista lapsena ollut ja aion siksi panostaa oman skidin kanssa leikkimiseen ja olemiseen 110%.
Vallitsevan ja ”rauhoittavan” beigen-valkean ympäristön vitivalkoinen 3000€ arvoinen designsohva ja täysvaalea sisustus, johon ei mihinkään saa koskea tai tulla likaa on aikamoinen funktio pienen lapsen kanssa, jos meinaa antaa lapsen _vapaasti_ leikkiä ja telmiä.
Lapset aktivoituu väreistä jo aika pieninä vauvoina ja ihan synnärilläkin on paperille printattu keltainen iso hymynaama kurkkimassa vastasyntynyttä pienokaista. Lapset tarvitsee värejä ja on surullinen ajatus, että ne olisi ”saatavilla” vain kodin ulkopuolella.
Miksi kodissa jossa on lapsi(a) pitäisi olla tylsää ja väritöntä? Hillittyä? Hallittua? Huoliteltua? Viimeisen päälle?
Lisäksi lapset pienestä pitäen tahtoo usein valita vaatteitaan ja voin uskoa mitä taistelua beigemamat käyvät kun Liisamaija haluaakin pinkin paidan ja vihreät housut päiväkotiin (jos sellaisia siis edes on), mutta joutuukin tyytyä olemaan sävy sävyyn pihalla olevan hiekkalaatikon hiekan kanssa. Jippii.
Ps. Kaikista ”koomisin” sadbeigeyden huipentuma mitä oon nähnyt, oli lapselle ostettu pallomeri ja jopa sen pallot oli beigejä 😇.
Kiitoksia pitkästä puheenvuorosta, Tunkion Hedelmä kiittää ja kuittaa.